Tuesday 1 December 2009

Lahjojen antamisen taito.

Lahjojen valinta on asia jota jokaisen meistä on näin joulun alla pohdittava. Lahjojen valinta
ystäville ja sukulaisille voi olla yllättävän vaikeaa. Minä en esimerkiksi osaa hankkia lahjoja miespuolisille henkilöille.

Useimmiten alan miettiä lahjoja monta viikkoa ennen kuin ostan ne. Tämä johtuu siitä että haluan antaa kaikille läheisilleni juuri heitä miellyttävän lahjan.

Aika, harjoitus ja tutkimus

Nämä ovat kolme asiaa joita kenenkään lahjan antajan ei koskaan pitäisi unohtaa. Seuraavaksi aion selittää miksi.

Aika. Itse lahjan antaminen ei vie kovinkaan paljon aikaa. Oikean lahjan valinta sen sijaan vie. Varaa siis paljon aikaa kun lähdet valitsemaan lahjoja ystävillesi.
Harjoitus. Kukaan meistä ei synny täydellisenä lahjan antajana. Jokainen tarvitsee harjoitusta. Ja lahjojen suhteen harjoitusta saa antamalla niitä runsaasti. Taitosi kehittyvät jokaisen lahjan myötä. Opit valitsemaan, paketoimaan ja antamaan täydellisen lahjan pitkän ajan kuluessa. Muistetaan kuitenkin ettei aina voi onnistua. Joskus sattuu että lahja on epämieluisa tai liian kallis. Silloin tarvitaan vain hiukan lisää harjoitusta.
Tutkimus. Lahjojen antamisen suhteen tutkimus on ehdottomasti aikaa vievin osuus. Tämä ohtuu lähinnä siitä että täydellistä lahjaa annettaessa, vastaanottajasta tulee tietää hyvin hyvin paljon. Tiedä mille hän on allerginen, mistä hän pitää, millaista elämää hän elää ja miten hän hemmottelee itseään.
Itse en ikinä kysy lahjan saajalta itä hän haluaisi vaan teen taustatutkimusta. On paljon mukavampaa saada yllättävä lahja jota kuitenkin tarvitsit kuin jotain jota olet toivonut.
Tutkimuksen alle voidaan laskea myös kaupungin hinta- ja laatutasoon tutustuminen. On hyvä tutkia kaikki mahdolliset lahjan tai tarvikkeiden hankkimispaikat. Näin tiedät mistä saat parasta laatua parhaaseen hintaan.
Kun olet tehnyt tutkimuksesi hyvin voit tyytyväisenä ostaa lahjan.

Sananen paketoinnista

Paketointi jätetään yleensä hyvin vähälle huomiolle. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla koska lahjan pitäisi olla esteettinen elämys jo ennen kuin sen avaa. Keskity siis paketointiinkin. Etsi erikoisen kauniita lahjapapereita ja pidä varastossa nauhoja joilla voit solmia rusetteja paketteihin. Älä unohda kortteja. Suosi niissäkin persoonallista ja viehättävää rujoilla sarjakuvahahmoilla koristeltujen sijaan.

Mademoiselle Parapluie.


No comments:

Post a Comment